tiistai 9. lokakuuta 2018

Omaa yritystä, hygieniaa ja tasa-arvovaltuuksia

Rakas päiväkirja...

Viime aikoina meillä on ollut yhden kurssin verran yrittäjyyttä. Tärkeintä siinä on ollut sisäisen yrittäjyyden hahmottaminen, mutta meille annettiin myös tehtäväksi suunnitella oma yritysidea. Oma työni on vielä vaiheessa, mutta olen saanut aikaiseksi sentään melko paljon tekstiä ja käsitellyt aika monia seikkoja. Yrittäjyyden opiskelusta on ollut se hyöty, että olen alkanut pohtia kevytyrittäjänä toimimisen aloittamista sivutoimisena työnä.

Olemme myös opiskelleet matematiikkaa, ja täytyy sanoa, että taisin ylikuormittaa aivoni eräällä matematiikantunnilla, kun laskin päässäni aivan järjettömän suuriin numeroihin perustuvia laskuja. Kikka on oikein kunnostautunut matikantunneilla. Haluaisin ehkä vähän parantaa suoritustani niillä, mutta yksi osa ongelmaani on se, että olen toisaalta luonnostani hidas, ja haluan toisaalta laskea kaikki laskut niin, että en vain tiedä, että oppikirjan mukaan pitää tehdä jotakin, vaan myös tajuan koko ajan miksi teen asian niin kuin teen sen.

Hygieniapassitunnille mennessäni sain kuulla, että heti alkuun on koe, jolla katsotaan ketkä voivat saada passin ilman koulutusta. Sain kokeesta 36 oikein, eli olen vapautettu lopusta koulutuksesta. Minun pitäisi vielä jotenkin saada hankittua itselleni se hygieniapassi. Taloudellinen tilanne on sen(kin) pikkusumman suhteen haastava.

Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimimisen suhteen olemme tutustuneet tasa-arvovaltuutetun toimenkuvaan ja tasa-arvon toteutumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Muiden luokkalaisten mielestä menemme koko ajan eteenpäin tasa-arvon toteutumisessa. Samoin tietääkseni Iston mielestä. Itse olen sitä mieltä, että menemme yhä eriarvoisempaa yhteiskuntaa kohti. Yhteiskunnassamme yhä harvempi lapsi saa uusien lakimuutoksien takia edes tietää, saati sitten tuntea biologiset vanhempansa. Olemme myös hyväksyneet abortin koko ajan myöhäisemmässä vaiheessa, mikä johtaa siihen, ettei lapsella ole edes oikeutta elää, ennen kuin hän on tietyn ikäinen. Nämä ja muut samankaltaiset muutokset on tehty tasa-arvon ja ihmisoikeuksien nimissä. Hyvien asioiden nimissä pahimmat asiat tehdään.

Olen eettisen pohdinnan tehtävään valmistautuessani lukenut läpi J.Budziszewskin suomennetun teoksen Tätä emme voi olla tietämättä (What we can't not know). Se valaisee eettisiä kysymyksiä sata kertaa paremmin ja on ehkä tuhansiakin kertoja johdonmukaisempi ja loogisempi, kuin filosofia.fi sivuilta löytynyt artikkeli. Merkittävä lausahdus kirjassa tulee G.K.Chestertonilta. Se menee jotenkin niin, että "Ihminen voi säilyttää tietyn hyvyyden tason, mutta ei tiettyä pahuuden tasoa. Se tie vie aina vain syvemmälle ja syvemmälle."

Näihin ajatuksiin haluan jättää sinut, rakas päiväkirja

Onnea toivottaen
Lassi Peltomaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti